Attack to Kajaani!

Voisi tietysti kirjoitella blogit välittömästi raportoitavan tapahtuman jälkeen. Muutoin voi käydä kuten nyt, ei meinaa muistaa raportoitavia tapahtumia… Mutta yritetään.

Aamusta orkesteri säntää Lutakon treenikselleen, hutaisemaan pikaiset treenit ennen siirtymistä Kajaaniin. Kaikki starttaa näppärästi; Martti luuli että menemme Pekan autolla ja Pekka luuli että menemme Martin autolla. Lopulta meillä ei ollut ollenkaan autoa. Martti soitti nopsaan emännälleen, shoppailut seis ja auto Lutakkoon välittömästi! Vähitellen treenikselle saapuivat myös Sami ja Jari, joten treenit saivat alkaa. Treenit sujuivat odotusten mukaan. Eli Martti unohti Ghostin sanat, Pekka pudotteli kapuloita, Jarilta meinasi tippua kitara ja Sami unohti kytkeä basson vahvistimeen. Hyvillä mielin pelit ja vehkeet nippuun ja roudaus käyntiin. Kuten aiemmin mainittu, tällä kertaa oikean elämän tetristä ei suoritettu Pekan ”kansanautoon” vaan kuljettimena toimi Martin Opel Astra 1.6 16v. Farmari. Pienellä säätämisellä kaikki laitteet mahtuivat autoon, ja näin rokkibändi matkustaa jälleen.

Koko orkesteri oli jälleen kerran ajallaan. Jopa Martti. Ensiksi hotelli haltuun ja sen jälkeen keikkapaikalle. Paikan nimi oli Balls, ja siellä Skirmish aloitteli jo omaa soundstekkiään. Samoihin aikoihin paikalle saapui myös toinen vieraileva akti, Soulwound. Kättelyt ja esittelyt hoidettiin pois alta ja samalla Pekka kokeili uusien tuttavien huumorintajua kertomalla muutaman ”mies miehen kanssa”- tyylisen vitsin. Kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Soulwound teki maailman nopeimman tsekin. Tämän jälkeen Lucidity tekin maailman hitaimman tsekin. Vaikka orkesterissa on vain 4 jäsentä, silti meidän käyttämät soittopelit vaativat hieman keskimääräistä enämpi säätämistä. Syitä moiseen muunmuassa kitaristien efektikoneistot, rumpalin vasenkätisyys sekä taustanauhat. Kaikki edellämainitut asiat vaativat yhteenstä noin 40 kpl erinäisiä piuhoja. Myös rumpali.

Tsekin jälkeen ruokaa ja jälleen sitä kuuluisaa rock glamouria, odottamista. Aikaa tapettiin oluen ja biljardin parissa. Pasi Kolari laittoi onneksi tekstiviestin, missä mies muistutti että 12 olutta ennen keikkaa on ihan ok. Mutta 12 on se raja. Siitä pidettiin kiinni. Kun kello löi 22:00 (tai 22:30, ei varmuutta aiheesta), aloitti Lucidity oman settinsä, joka oli aika lähelle sama kuin parilla edellisellä vedolla. Ihmisiä oli saapunut ihan kiitettävästi paikalle. Pientä jännitystä lauteille toi se että muutamat paikalle eksyneet kertoivat tulleensa katsomaan juurikin meitä. Meitä? Nyt ollaan jännän äärellä.

Ilman isompia säätämisiä ja kämmejä setti soitettiin lävitse. Uusi hieno taustanauhalaitteistokin toimi moitteitta läpi keikan. Pieniä kämmejä siellä täällä, mutta se on vain rock & rollia se. Kokonaisuudesta jäi hyvä mieli.

Setin jälkeen omat laitteet pois lavalta, ja äkkiä kohti backstagea, minne Balls henkilökunta kiikutti mallasta. Ilta kuluikin sitten olutta siemaillen ja kahta muuta aktia seuraillen. Molemmat orkesterit soittivat helvetin kovan setin. Syvä kumarrus heille. Etenkin Soulwoundin solistille, joka ei meinannut pysyä millään lavalla. Viihdyttävää katseltavaa kerrassaan oli se! Kun Balls laittoi valomerkin kansalle joka olutta haluaa, siirtyi Lucidity etsimään paikkaa josta saisi lisää olutta. Vaikka mukaan lähti oppaaksi muutama paikallinen, siltikään sitä olutta ei saatu. Lopulta luovutimme ja siirryimme hotellille.

Aamulla rapsakkaan krapulaan herätessämme, nopsaan aamupalat naamariin ja Opel Astra 1.6 16v vm. 2006 nokka kohti Jyväskylää. Matka tuntui erittäin pitkältä. Ja sitähän se oikastaan oli, reilu 300 kilometriä. Matkalla oli onneksi kuitenkin viihdykkeitä, mm. merkki jossa oli hakaristin vieressä kirjaimet E ja U. Ilmeisesti liitokset ja unionit eivät ole pohjoissavolaisten mieleen.

Reissu oli mielestämme onnistunut. Tästä kiitämme kanssa musisoijia, yleisöä ja Balls ravintolaa. Kiitos. Seuraavaksi Lucidityn soitto soi Jyväskylässä 11.01.2013. Kiitos ja hei hei.

-M-