newsbandmusicgallerymedialivecontactlinksguestbook  
 
Jyväskylä, Redneck - 8.8.2008


Lusikan veijarit pääsivät, taas, keikalle kun laulu- ja soitinyhtye Dark the suns kysäisi että tahtooko pojat keikalle. Ja pojat tahtoi! Paikkana tuttu ja turvallinen Redneck Jyväskylän keskustassa. Homma lähti hyvin käyntiin ja saavuimme hyvissä ajoin paikalle. Roudaaminen käyntiin ja soittopelit kasaan ja homma hanskaan. Tässä vaiheessa laulaja kitaristi Mr. Pohjosaho huomaa että uusi hieno efektiaparaatti nimeltä Boss GT-10 jäi Lutakon uumeniin treenikselle. Mutta onneksi kyseinen mökki oli hyvinkin lähellä, joten auto alle ja Bossin hakuun. Soundit saatiin aika nopeasti kohdalleen, joten sitten vain odottelemaan keikaa. Pari ohrapirtelöä maistui soittajille odotellessa, ja sehän vain nosti jo ennestään hyvää fiilistä. Fiilistä nosti vielä entuudestaan se että paikalle oli saapunut erittäin hyvin kansalaisia tutustumaan orkesterin livekuntoon.

Intro tulille ja Lusikan pojat kömpivät lauteille. Keikka aloitettiin poikkeuksellisesti Ignorance within kappaleella. Sehän tuntui sopivan yleisölle, mikä oli todella hyvin mukana läpi keikan. Settimme koostui molemmista demoista + uusi spektaakkelimainen veisu nimeltä Relic, joka sattuu olemaan sen 11 minuuttia pitkä. Mutta se tuntui silti maistuvan yleisölle. Kokonaisuudessa homma meni hyvin ja kaikille jäi hyvä maku keikasta suuhun. Mitä nyt muutamia kämmejä sattui kitaristikaksikolle, nimittäin niin pimeässä ei tahdo nähdä mitä nappia pitäisi efekteistä polkea. Mutta so not!

Keikan jälkeen jäimme väijymään pääesiintyjän keikan ja sen jälkeen oli ajatus siirtyä Infernoon jatkamaan siitä mihin jäätiin, eli pari olutta kiitos! Matkalla jouduimmekin yllättäen keskelle tulitaistelua. Eräillä persoonilla oli sanaharkka kiristynyt niinkin pitkälle että taskusta piti kaivaa mutka esiin ja ammuskella sitten sillä toveria. Tämä ammuskelu sattui osumaan juuri orkesterin ja kumppaneiden matkalle, ja näin juoduimmekin väistelemään luoteja ennen kuin päästiin Infernoon. Mutta onneksi päästiin muutamien armeijassa harjoiteltujen liikkeiden jälkeen perille ja saatiin sitä mitä haluttiin. Olutta. Lucidityn keikalla sattuu ja tapahtuu!

Mutta kokonaisuudessa ilta meni hienosti! Kiitokset saa seuraavat tahot: Redneck, Dark the Suns, yleisö ja poliisi!

Kuvia keikalta löydät galleriasta.

- MP -