Uutisia!

Tervehdys maan kansalaiset!

Kuten moni teistä on varmasti huomannut, emme ole vielä astuneet studioon nauhoittamaan toista levyämme. Orkesteri joutui laittamaan prioriteettejaan uudelleen järjestykseen kun yksi jäsenistä rakensi talon ja yhdestä jäsenistä tuli isä.

Mutta, Lucidity tulee menemään studioon. Se on varma! Biisit ovat valmiina ja materiaali tulee mieltä ravisuttavaa. Joten, kun nauhoitukset alkavat, tulemme kertomaan siitä teille.

Pysykää kuulolla!

 

03

News flash!

Greetings earthlings.

As many of you have probably noticed, we have not yet entered the studio to record our second album. The band was forced to put their priorities in order, when one of the members built a house and one of the members became a father.

But, Lucidity will go into the studio. That is for sure! The songs are ready and the material will be mind boggling. So, when the recordings will start, you all will be informed.

Stay tuned!

 

11703283_10153505762859650_604343205458441123_o

2015 Gone!

In year 2015 we released our debut album and played a number of shows all over Finland, in places we haven’t played before. It would be nice to thank everyone individually, but there’s just so many people to think, so to everyone: Thank You!

But now we shall have a break. During that brake, we will put together a number of songs for our upcoming second album. Schedule is still open, but the session will start some time during spring. More precise information about everything will be released later. One thing is sured, it will be more massive and diverse than The Oblivion Circle. The songs already sounds amazing.

So, stay tuned ya all!

 

Untitled-5

2015 Poissa!

2015 Poissa!

2015 piti sisällään debyyttijulkaisun sekä monia hyviä keikkoja, paikoissa missä Lucidityn soitantaa livenä ei oltu vielä kuultu. Kiitoksia olisi kiva jakaa kaikille henkilökohtaisesti, mutta kiitettäviä on niin paljon, joten kaikille yhteisesti: Kiitos.

Mutta nyt me jäämme tauolle. Tämän tauon aikana tulemme pistämään läjään erinäisen määrän biisejä meidän tulevaa toista albumiamme varten. Aikataulut ovat vielä avoinna, mutta session pitäisi käynnistyä jossain vaiheessa keväällä. Tarkempia informatioita tullaan julkaisemaan myöhemmin. Mutta yksi asia on varma, toinen levymme tulee olemaan massiivisempi ja monipuolisempi kuin The Oblivion Circle. Biisit kuulostavat jo nyt mahtavalta.
Olkaamme siis kuulolla!

 

Untitled-3

Turku ja Tyrmy ja Rokbar.

Elettiin perjantaita 25. päivä syyskuuta vuonna 2015. Lucidityn jäsenet kokoontuivat Lutakkoon pakkaamaan tarvikkeitaan laulavan kitaristin autoon, sillä kalenterissä oli merkintä samaiselle päivälle: Lucidity – Live – Rokbar – Turku. Turku-neitsyys poksahtaa siis tuona iltana. Vallan mainiota.

Allekirjoittaneen auto, Mazda 6, kun saatiin pakattua, totesimme auton olevan iso ja lähdimme päästelemään kohti Turkua. Myös kuskin nakki tipahti auton omistajan syliin. Oliko laulavan kitaristin kotona niin kova komento, ettei hän voinut juoda sihijuomaa? Mistä tässä on kyse? Noh, laulava kitaristi vain halusi ajaa autolla tämän reissun. Ennen keikkaa oli keskustelua jäädäänkö Turkuun keikan jälkeen yöksi, vai ajellaanko vedon jälkeen kotia. Päätettiin ajaa kotia. Onhan orkesterin laulavalla kitaristilla kuitenkin selkärankaa sen verran. On. Prkl.

Noh, matka taittui suhteellisen kivasti uudella kulkupelillä. Pari nopeaa pitstoppia matkalla, että saatiin karkkivarastot täytettyä. Huhujen mukaan laulavaan kitaristia lukuun ottamatta, alkoholia oli Mazdassa nautittu. Tiedä sitten.

Saavuimme Turkuun ja Rokbarin eteen hyvissä ajoin. Autonkin saimme näppärästi parkkiin heti kuppilan eteen. Tämähän helpottaa kokonaisuudessaan meidän eloa tuona kauniina syksyisenä iltana. Yksi orkestereista oli jo paikalla. Illan kattaus oli Bill Skins Fift, Lucidity sekä viime tingassa paikalle fubear nimisen orkesterin tilalle hälytetty Black Chord. Soundtseck käyntiin ja omalta osalta tuo osoittautui hiukan ongelmalliseksi. Langaton kuuntelu ei tahtonut asettua aloilleen, tarjoten toisinaan ison ylimääräisen kohinan / suhinan. Sehän ei helpota soittoa, saatika laulua. Kanavia tutkailemalla löytyi pieni apu tähän ärsyttävään ongelmaan, mutta hiukan se suhinaa vielä piti. Tällä se on mentävä.

Äänelliset asiat kun oltiin saatu kuntoon, oli kulinaaristen asioiden hoito seuraavaksi edessä. Paikalle oli tullut ämpäreittäin makaroonilaatikkoa, ja sehän meille käy! Tässä vaiheessa on huomautettava että itse en henkilökohtaisesti arvosta keikkapaikkojen tarjoamia pizzoja. Ennen keikkaa pizza? Sehän nyt on lähes sama kun söisi pizzan ennen nyrkkeilyottelua. Luulen ettei nyrkittäminen oikein suju jos on erityisellä rasvalla voideltu pizza mahassa. Siinä herkästi on tilanne se että maha on täynnä oksennusta. Joten keikkapaikat ja promoottorit: normaalia ruokaa kiitos.

Syöntien jälkeen orkesteri lähti viettämään aikaa Turun torin vieressä sijaitsevaan kuppilaan. Sitä ennen kävimme katselemassa torilla soittavaa Ramin Kuntopolkua, joka olikin kerännyt ympärilleen kovasti kuulijaa. Hienoa settiä! Orkesterin jäsenet mietiskelivät hiljaa mielessään että toivottavasti edes osa tästä kuulijakunnasta tulisi seuraamaan illan vetoa. Muutama tunti ajantappoa kuppilassa ja orkesteri ajatteli siirtyä takaisin keikkapaikalle.

Päästyään takaisin Rokbaariin koki orkesteri järkytyksen. Paikkahan oli miltei täynnä. Mitä täällä tapahtuu? Tietävätkö nämä kaikki ihmiset että täällä on tänään bändejä soittamassa? Mitä nämä ihmiset täällä tekee? Paljon kysymyksiä mihin ei saatu ikinä vastausta. Tämä erikoinen ilmiö toi perhosia orkesterin makaroonilaatikon täyttämiin vatsoihin. Täytyy siis skarpata!

Ensimmäinen bändi, Black Chord, veivasi napakan setin, missä yhdistyi ehkä jopa grind tyylinen paahto, pieniin tunnelmointeihin. Napakampi ilmaus oli kuitenkin se määräävämpi ilmaisun muoto. Sitten tuli Lucidityn vuoro. Settilista sama kuin niin monesti aiemminkin, levy miinus Worlds Within the World. Homma lähti käyntiin hitusen jäykästi, pienen jännätyksen takia kenties. Suuremoisen mahtavan yleisömäärän ja erittäin hienon vastaanoton myötä, orkesteri rentoutui. Ote parani hetki hetkeltä. Viimeistään kolmannen kappaleen, Death is a Gaten kertosäkeen myötä homma alkoi maistumaan lähes jumalaiselta. Soitto oli niin rentoa ja esiintyminen nautittavaa ettei pienet virheet siellä täällä vaikuttanut mihinkään. Tämä oli ehdottomasti yksi orkesterin parhaista keikoista ikinä. Ehkä myös henkilökohtaisella tasolla, yksi parhaimmista. Kiitos mahtavan yleisön. Laulava kitaristi huomasi Closer the Vision kappaleen kertosäkeessä erään aika lähellä lavaa seisovan katsojan laulavan kertosäettä mukana. Hämmennys oli niin valtava että loput sanoista meinasi unohtua. Noh, menköön se nyt sitten tulkinnan piikkiin…

Keikan jälkeen kehut olivat taas niin vuolaita, ettei orkesterin jäsenet oikein tiennyt miten tähän nyt sitten suhtautua. Levyjä otimme kasan mukaan ja ne myytiin kaikki. Emme osanneet odottaa mitään tällaista. Keikan jälkeen orkesteri keräsi kamppeensa autoon ja lähti ajamaan kohti Nykäskylää.

Kiitos Turku. Home away from home.

Vuoden paras esikoislevy? Uutta levyä?

Tervehdys ihmiset maailman!

Ensinnäkin, olemma ehdolla “Vuoden paras esikoislevy” äänestyksessä Levykauppa Äxän sivuilla! Onhan se meidän esikoislevy hyvä, joten sitten äänet tuonne alla olevaan linkkiin.

Toisinnäkin, olemma tehneet ripakopallisen uusia kappaleita. Nyt niitä on 7 kpl läjässä. Jos tykkäsit meidän esikoislevystä, tulet tykkäämään myös meidän toisesta!

Äänet tänne

kotisivut-outnow

Loose ja palomiehet

19. päivä yhdeksättä, elikkäs Syyskuuta. Lucidityn laulava kitaristi herää hyvin levänneenä makuupussistaan. Yö tuli vietettyä Bar Rock Bearin sisätiloissa. Mies nousee ylös ja yrittää siirtyä suihkuun muita herättämättä. Suihkunraikkaana laulava kitaristi alkaa hamuilemaan kahvipannua, ja samalla hän havaitsee Lucidityn toisenkin kitaristin nousseen ylös. Vähitellen myös konklaavin muut jäsenet alkavat nousta. Yhtäkkiä havaitsemme paikan omistajan tiskin takana taikomassa nälkäisille “muusikoille” aamiaista. Pienestä kohmelosta huolimatta, aamu oli oikein mukava.

Nälkä saatiin syrjäytettyä ja kamat roudattua autoon. Orkesterilla oli aikaa tapettavana noin kuusi tuntia. Ajattelimme mennä hipelöimään Vantaanportin F-Musiikkiin erinäisiä soittimia ja musiikillisia asioita. Siellä aikaa kuluikin oikein mukavasti, kun allekirjoittanut löysi ison rivistön sähkörummuttimia. Jossain vaiheessa nenääni kantautui viesti että basismin hengitys haisi niin kovasti kiertueelta että oli parasta poistua paikalta. Olihan liikkeessä monia perheitä etsimässä lapsilleen uusia helistimiä.

Seuraavaksi orkesteri siirtyi Helsingin keskustaan ottamaan hotellia haltuun ja onkimaan parkkipaikkaa läheltä illan rock ja roll paikkaamme, Loosea. Saimme autolle iltaa ajatellen otollisen parkkipaikan ja saimme myös hotellin haltuun. Auton sijoittelussa tärkeää oli se että osa tavaroista tullaan siirtämään keikan jälkeen autoon, ja osa tulee mukaan hotellille. Tämä tarkoittaa sitä että orkesterin ei tarvitse jäädä odottamaan seuraavaan päivään kello 17:00 asti että päästäisiin roudaamaan kamppeemme pois Loosesta. Jätte bra! Aikaa tapettiin lisää siirtymällä pubiin, minkä nimen unohdin, jossa maistelimme eri olusia. Oluset maistuikin niin hyvältä että vahingossa tuli otettua ns. pieni päiväpörrö. Tässä vaiheessa orkesterin kitarismin, eli Jari Kinnusen perheen kauniimpi osapuoli, Annika Jalkanen saapui paikalle. Annikahan on tuttu hahmo The Worlds Within The World kappaleen naisvokaaleista.

Noh, aikaa kulutettiin myös syömällä. Maukkaat pulled pork hampurilaiset syötiin ravintolassa, minkä nimeä en muista, joka sijaitsi lähellä hotellia, missä nukuimme ja myöskään tämän hotellin nimeä en muista. Muistamattomuudella ja alkoholilla ei ole mitään kytköstä. Nyt vaan en muista missä syötiin tai nukuttiin. Saatana.

Kello näytti aikaa jolloin oli tarkoistus aloittaa roudakset. Orkesterin jäsenet alkoivatkin innokkaana kantaa soittopelejään Loosen lauteille. Paikkana allekirjottaneelle lähes täysin tuntematon. Joskus noin 10 vuotta sitten kävin siellä katsomassa jotain bändiä. Tuosta illasta en muista juurikaan mitään. Tuolla kertaa alkoholilla ja muistamattomuudella on selkeä yhteys. Siitä ei sen enempää. Tai vaikka haluaisinkin kertoa enemmän, en pysty sillä en muista. Saatana.

Muistan kuitenkin tästä illasta sen että roudauksen jälkeen aloimme louhimaan soundcheckiä. Tällä kertaa puikoissa oli hyvinkin kokenut ääniseppä, joten pääsimme maaliin ilman isompia säätöjä. Lavalle soundit toimi erittäin hyvin! Kiitos siitä herralle, jonka nimeä en muista. Saatana.

Jäimme odottelemaan keikkaa Loosen päkkärille muistellen vanhoja ja juomalla muutamia annoksia sihijuomaa. Vanhoja pystyn muistelemaan, koska muistan kuitenkin yllättävän paljon asioita. Saatana.
Musisoinnin tuolle illalle aloitti edellisen päivän tapaan Alabama Kush. Orkesteri lämmitti lauteet Luciditylle sen verran tehokkaasti että palokunta tuli paikalle. Siis ihan oikeasti. Asiahan meni niin että Vuollan tyypit olivat ostaneet savukoneen ja Alabama Kushin miehet käyttivät sitä Loosessa, missä sitä ei saa käyttää. Tiedonsiirrossa oli isompi katko jossain välissä, nimittäin kukaan illan bändeistä ei tiennyt asiasta yhtikäs mitään. Noh, palomiehet tutkivat paikat, totesivat että mikään ei pala ja poistuivat paikalta. Evakuontia ei tarvinut suorittaa ja Alabaman miehet louhivat settinsä kunniakkaasti maaliin.

Sitten tuli Luicidityn vuoro. Settiä muutettiin hiukan, tiukempien aikarajotteiden vuoksi: levy miinus Worlds Within The World, Appearing as a Dream sekä Cortege. Setti lähti hyvinkin mukavasti liikkeelle. Suorittamisesta ei tietoakaan, vaan tekemisessä oli hyvää pientä palokunnan mukanaan tuomaa kipinää. The Process to Born Again räjäytti junan liikkeelle ja päätepysäkkinä toimi Trail. Huomattiin tuolloin myös Trailin toimivan erittäin hyvin viimeisenä kipaleena, Samuli Mikkosen soittelemien perkussioiden vuoksi. Death Is a Gaten jälkeen suoritimme pienoisen synttäriyllärin basismin avopuolison veljelle, Miska Niemelle soittamalla grindcore versionti “Paljon onnea vaan”- kappaleesta (meidän versio kesti noin 2 sek.). Keikan jälkeinen palaute hämmensi laulavan kitaristin. Harvemmin kuulee noin lieskoissa olevia kuulijoita tämän orkesterin keikalla. Loose ja Helsinki, pidämme teistä.

Vuolla louhi oman settinsä hyvinkin mallikkaasti ja Lucidity roudasi tarvikkeensä sekä rumpalismin autoon että orkesterin varaamaan hotelliin. Pienoiset ilottelut alkakoot. Kitarismit olivat scoutanneet Isänmaamme pääkaupungin musiikillisen tarjonnan ja sieltähän pomppasi silmille erittäin tuttu orkesteri. Nimittäin samaisessa treenikämpässä Lutakossa treenaava Silentium, joka louhi tuplakeikan Clup PRKL:ssä. Heidän settinsä sisälsi sekä akustisen että epäakustisen setin. Lucidityn jäsenistö, miinus basismi, plus Annika, riensi Club PRKL:en suuntaan. Onnellisesti perille päästyään koko konklaavi huomasi siellä Silentiumin keräilevän jo piuhoja. Keikka oli siis ohi. Noh, pienet höpöttelyt orkesterin jäsenten kanssa, muutama sihijuoma ja sitten hotellille nukuttelemaan itseänsä.

Ensimäinen “kiertue” tälle orkesterille ja sehän sujui erityisen hienosti! Vantaalla olisi saanut olla hitusen enempi katsojaa paikalla, mutta tuo pieni juttu ei heikentänyt orkesterin jäsenten tuntemuksia. Kiitos Alabama Kush! Kiitos Vuolla! Kiitos Rock Bar Bear! Kiitos Loose! Kiitos Vantaa! Kiitos Helsinki! Kiitos Äiti maa!

Rock Bar Bear, Vantaa ja lähiöt.

Perjantai 18. syyskuuta kello 12:00. Armottoman surkea keli ja Lucidityn laulava kitaristi oli matkalla Tampereelta kotia. Työreissu venyi armotta takalaittomaksi. Nyt oli kiire! Asia oli nähkääs niin että Lucidityllä oli samaiselle päivälle merkattu esiintyminen Vantaalla sijaitsevaan Bar Rock Beariin ja heti perään seuraavalle päivälle Helsinkiläiseen Bar Looseen. Siirtyminen Vantaalle piti aloittaa noin 13:30, mutta laulava kitaristi oli vielä noin 60 kilometrin päässä Jyväskylästä H-hetken koittaessa.

Ilman räikeitä ylinopeuksia laulava kitaristi pääsi kotiinsa Capitol-Kukkulaan, eli Jyväskylän Ylistönmäelle. Hiukan kotiin pääsemisen jälkeen kaartoi orkesterin rumpalismi pihaan, kyydissään basismi ja kaikki soittopelit. Edellisissä treeneissä sovimme että kaikki pakkaa mukaan vain ja ainoastaan tarvittavat asiat. Ylimääräiset asiat jääköön kotiin. Orkesteri nähkääs matkasi rumpalismin farkku VW Passatilla, ja mukaan pitäisi saada normaalien soittopelien lisäksi myös yksi kitarakaappi. Tästä johtuen kummallakaan kitaristilla ei ollut mukana ns. kakkoskepukkaa. Laulavan kitaristin reppukin oli mitoitettu erityisen tarkalle, ylimääräisiä vaatetuksia ei ollut. Kitaristien kiristely tulikin tarpeen, sillä korviini kantautui tieto että basismi oli ottanut mukaansa varabasson ja vielä kaupan päälle oman nuppinsa, vaikka kanssa orkestereilta saadaan lainata bassonuppia. Tästä viisastuneena vastaisuudessa Lucidityn kitarismit ja rumpalismi tulevat tarkkailemaan basismin toimia tarkemmin.

Noh, kaikesta kiireestä ja ahtaudesta huolimatta orkesteri pääsi matkaan. Oltiin jo Vantaalla kun laulava kitaristi otti matkaviestimen kätöseen ja aloitti tarkemman navigoinnin. Parin mutkan ja risteyksen jälkeen olimme omakotitalolähiössä ja heräsikin ajatus, olikohan iPhonen sovellus opastanut orkesterin väärille urille. Hetkeä myöhemmin käännyimmekin sitten teollisuusalueelle. Ajatus eksymisestä voimistui ja yhtäkkiä iPuhelimen navigaattorin viehkeä naisääni ilmoittaa meidän olevan kohteessa. Orkesterin rumpalismi pysäytti päästöissä huijaavan autonsa tien poskeen, muiden jäsenien samalla pälyillessä ulos. Missä ihmeessä tämä paikka on…? Rumpalismi havaitsi nuoren herran ulkoiluttamassa sekarotuista koiraansa ja kysäisi ulkoilevalta mieheltä missä on Bar Rock Bear. Reipas mies kertoi paikan olevan noin 20 metriä takanapäin. Hämillään orkesteri jäi tuijottamaan valkoista isoa teollisuusrakennusta, jonka sivupihalla seisoi toistakymmentä autoa sikin sokin. Rumpalismi kiitti ulkoilevaa miestä ja käänsi VW:n ko. talon pihaan.

Vielä suuremman yllätyksen orkesteri koki paikan sisätiloissa. Tämän kuppilan puitteet olivat nimittäin kunnossa! Iso hieno lava, äänentoistojärjestelmä luokkaa mint ja tilat muutenkin erityisen viihtyisät. Hyvillä mielin orkesteri aloitti roudauksen ja aika sukkelaan päästiin tekemään tsekkiä. Siinä menikin hitusen pidempään, sillä miksaustiskiä hoiteli miksauksen jaloa taitoa opetteleva nuorimies. Tämä ei kuitenkaan orkesteria haitannut, soundit saatiin hyväksi ja turvallisin mielin orkesteri pääsi päkkärille syömään ja juomaan.

Odotellessa illan keikkaa aikaa tapettiin mallasjuomaa maistellen ja höpötellen kanssa orkesterien kanssa. Mukana reissulla oli jo entuudestaan tuttu Vuolla sekä paikallinen stoner-instrumental pumppu Alabama Kush. Vuolassa oli edellisen kerran jälkeen vaihtunut rumpali, ja pidempien jutustelujen jälkeen todettiin että uusi rumpali on kotoisin Saarijärveltä. Lucidityn laulava kitaristi ja rumpalismi kun ovat kotoisin Karstulasta, meinasi kahden toisilleen kaunaa kantavan kunnan välienselvittely olla hyvin lähellä. Hautasimme sotakirvekset kuitenkin toistaiseksi ja jatkoimme vanhojen muistelua. Vuollan rumpali, Timo, kertoi joskus vuosia sitten nähneen jonkun kovan Karstulalaisen orkesterin livenä Saarijärvellä. Etenkin bändin rumpali oli kuulemma täyttä rautaa. Hetken pähkäiltyämme orkesterin nimeä kävi ilmi että tuo kyseinen bändi oli nimeltään Reuma ja tuossa bändissä soitti rumpuja eräskin Pekka Parantainen! Timo oli tästä tiedosta kovin innoissan, kun kertoi fanittaneen Parantaisen rumpalointia kovasti.

Vanhojen muistelun jälkeen oli aika aloittaa musisointi. Illan aloitti Alabama Kush. Maalailevaa stoner henkistä instrumentaalia tarjolla. Etenkin kitaristin efektien käyttö herätti allekirjoittaneensa lämpimiä tunteita. Sitten olikin Lucidityn vuoro viihdyttää yleisöä, jota ei niin hirveästi ollut paikalla. Mutta kerran paikalla oli yleisöä, onhan se vedettävä setti täysillä läpi. Settilista edelleen sama, kuin aiemmilla levyn julkaisun jälkeisillä keikoilla: levy, pois lukien Worlds Within The World. Setti meni hyvin. Allekirjoittaneella oli ensikertaa käytössä ns. langaton kuuntelu, joten senkin puolesta oli ilo soittaa. Keikan aikana oli pieniä ongelmia bassoa kuuluvuuden kanssa. Sekin saatiin säätämisen kautta kuulumaan. Säädön aikana allekirjoittanut yritti viihdyttää yleisöä kertomalla vitsejä, mutta eräs paikalla ollut naishenkilö varasti shown kertomalla useita vitsejä, joita en viitsi tässä yhteydessä kertoa. Keikka saatiin kuitenkin heitettyä kunnialla lävitse ja omat laitteet pois alta kun Vuolla saapui lauteille viihdyttäämään yleisöä tummanpuhuvalalla maalailullaan.

Heti oman vedon jälkeen fiilis oli ihan hyvä. Ihmisiä olisi saanut olla paikalla runsaammin, mutta se ei haitannut sitten yhtään pätkää, kun keikan jälkeen eräs vanhempi herras henkilö tuli kertomaan että hän kuuli selkeästi vaikutteet meidän musiikista. Hän kertoi löytäneensä sieltä Pink Floydia, Deep Purplea, Led Zeppeliniä…. jne jne. Tämä riittää minulle. Vaikka yleisöä ei ollut paljon paikalla, tälläinen palaute riittää. Kiitos.

Jokainen orkesteri kun oli suorittanut omat velvoitteensa, meni kuppila kiinni ja asiakkaat lähtivät kotia. Orkesterit eivät poistuneet mihinkään, sillä yöpyminen tapahtui samaisissa tiloissa. Olusien maistelua ja jamittelua, kunnes iski väsy ja yksitellen porukkaa alkoi siirtymään yöpuulle. Ilta oli onnistunut!

Lahti – Torvi. Bay – Horn.

Ihmeellisyyksiä ilmassa! Lucidity soittaa viikon sisään kaksi (2) keikkaa? Kyllä! Ja juuri tulleen tiedon mukaan, helvetissä sataa lunta.

Tällä kertaa Lucidity puhkaisee neitsyytensä Lahdessa, kun Ravintola Torvi toimii keikkapaikkana ja mukana meuhkauksessa Turkulainen Viper Arms sekä Jyväskyläläinen Suicidal Ride. Laulavan kitaristin sekä rumpalin keikkamatka alkoi jo edellisenä päivänä, kun saimme kutsun levyllämme perkussiota soittaneen Samuli Mikkosen tiluksille. Siellä soittelimme akustisesti erinäisiä kappaleita, söimme lammasta, paljuilimme, saunoimme, ajoimme radio-ohjattavalla autolla ja joimme ilolientä. Eli laulavan kitaristin ja rumpalismin lämmittelyt keikkaa varten oli kunnossa! Tähän väliin kiitokset sekä Samulille että Elinalle, kiitos!

Noh, aamulla kun Pekan kanssa heräsimme samasta sängystä, totesimme että meillä ei ole ihan hirveän hyvä olo. Onneksi pystyimme tukemaan toisiamme sen verran että jaksoimme nousta ylös aamiaiselle. Sitten odottelimme kitarismin eli Jari Kinnusen sekä basismin eli Sami Ahmaojan saapumista Lahteen. Tämä tapahtuikin hyvissä ajoin ennen meidän vuoroa tehdä soundcheck. Iso peukku siitä pojille.

Soundcheck sujui erittäin helposti, kiitos siitä kuuluu ehdottomasti miksaajalle, jonka kanssa yhteistyö sujui erinomaisesti. Sitten oli jälleen aika kokea se rock glamourista välttämättömin; odottaminen. Käväisimme syömässä ja sen jälkeen kahvia keikkapaikalla hörppien. Tällekkään keikalle ei osattu odottaa mitään suurta yleisöryntäystä, olihan kyseessä viikkokeikka keskellä parasta kesälomasesonkia. Muutamia tuttuja paikalle kuitenkin tiedettiin tulevan, joten vedetään sitten heille viihdyttävä sessio!

Setti oli hyvin pitkälti sama kuin aiemmin, tai oikeastaan sama kuin levyn julkaisun jälkeen kaikilla keikoilla. Homma liikkeelle The Process to Born Again kappaleella. Kovasti oli aikakin laulavalla kitaristilla jäykkyyttä lihaksistossa sekä hermostossa. Homma ei meinannut lähteä kunnolla rullaamaan omalta osalta. Onneksi orkesterin muut jäsenet hoitivat tonttiaan kiitettävästi, joten tätä kautta sain myös itse hommaa liikkeelle. Vielä seuraavassa kappaleessa, Conjuring Veil, oli jäykkyyttä ja lauluissa pientä epävarmuutta. Death Is a Gate kuitenkin helpotti omaa jäykkyyttä ja rentous alkoi löytymään. Closer The Vision alkoi olemaan sitten jo parempaa suoritusta. Kaappale on kovasti kinkkinen soittaa. Tässä kipaleessa allekirjoittanut ei soita eikä laula muun orkesterin kanssa samassa tahdissa. Tämä asetelma tuo tiettyjä vaikeuksia livetilanteeseen. Onneksi tätä ollaan hinkatu sen verran tehokkaasti treeniksellä, että itselle tämä biisi tuo erittäin hyvän olon sitä esittäessä. Tätä biisiä myöskään ei voida esittää ihan alkupäässä, koska kertosäkeen laulumelodiat liikkuu koirapillin ja yliäänien välimaastossa. Tässä viimeistään alkaa karstat lähtemään kurkusta. Loput kappaleet rullasivat oikein mallikkaasti läpi. Mitä nyt muutamia pieniä sinisiä nuotteja sooloissa allekirjottaneella. Hikeä valui niin vuolaasti silmiin, että näkökyky heikkeni tahti tahdilta.

Kaikista pienistä miinuksista huolimatta kokonaisuus jäi kovasti plussalle. Yleisöön olisi mahtunut vielä muutama utelias, mutta viikkokeikat ovat aika viikkokeikkoja. Kiitokset etenkin Samuli Mikkoselle sekä Tuomas Saarenkedolle ja hänen tyttöystävälle, kun saapuivat paikalle ihmettelemään keskisuomalaista melankoliaa. Lisätietona, Saarenketo on yksi iso osasyy siihen että allekirjoittanut edes soittaa mitään. Lisäksi samainen mies nauhotti ja miksasi orkesterin kaksi esimmäistä demoa.

Kiitos Arina, Ravintola Torvi, Viper Arms sekä Suicidal Ride!

-M-

Torvi, Lahti - 16.07.2015