2015 Poissa!

2015 Poissa!

2015 piti sisällään debyyttijulkaisun sekä monia hyviä keikkoja, paikoissa missä Lucidityn soitantaa livenä ei oltu vielä kuultu. Kiitoksia olisi kiva jakaa kaikille henkilökohtaisesti, mutta kiitettäviä on niin paljon, joten kaikille yhteisesti: Kiitos.

Mutta nyt me jäämme tauolle. Tämän tauon aikana tulemme pistämään läjään erinäisen määrän biisejä meidän tulevaa toista albumiamme varten. Aikataulut ovat vielä avoinna, mutta session pitäisi käynnistyä jossain vaiheessa keväällä. Tarkempia informatioita tullaan julkaisemaan myöhemmin. Mutta yksi asia on varma, toinen levymme tulee olemaan massiivisempi ja monipuolisempi kuin The Oblivion Circle. Biisit kuulostavat jo nyt mahtavalta.
Olkaamme siis kuulolla!

Copyright © 2024 The Home Of Lucidity | My Music Band by Catch Themes